Sisältö:
19.12.2013
ILOISTA KYLÄJOULUA!

KERRAN JOULUSSA, AINAKIN

Kylässä on puukirkko, jonka ympärillä on vanha kalmisto. Hautakivet kertovat elämäntarinoita sammaloituvine surukirjaimineen. Lumisade leijuu hitaasti kirkon katolle valkaisten sen. Adventti tulee kylään.

Jos kuihtuikin kylältä kauppa ja kestävyysvajeensa tuntevat päättäjät lahtasivat koulun, ei kaikkea kylältä voida viedä. Kerran vuodessa puukirkon jokainen penkki on täynnä. Eturivissä kylän paatunein epäilijä tapailee soraäänellään hoosiannaa kirkkaasti veisaavan lestadiolaismummon vieressä. Joulu yhdistää pienen kylän.

Kaupungissa etsitään myös joulua, joka yhdistää. Satumainen yhteisöllisyys tuntuu menneen ajan suomielokuvalta, joillekin kaukaiselta, joillekin kaivatulta. Kylillä vielä tunnetaan naapuriapu tai talkoot. Ja vaikka pärekatto on vaihtunut betonilattian valuun, yhteinen tunne on säilynyt.

Yhteisöllisyys pitää kylän hengissä. Jos kaikki muu katoaisikin, jouluna se tulee aina takaisin.

Timo Taulo | Kylänmies

 
Takaisin

Päijät-Hämeen kylät ry.
Päijännetalo, Meijeritie 1
17200 Vääksy
Puh. 040 7010 633
Sivuston sisällöstä vastaa Päijät-Hämeen kylät ry.
Sivustoa rahoittaa Hämeen ELY-keskus.