Ajankohtaista
huhti 11

Kyläkahvit starttasivat Mustjärvellä

Maakunnan omat Kyläkahvit saivat loistavan alun Asikkalassa Mustjärven Riuttalassa 10.4.18. Tupa oli täynnä ja mukava puheensorina täytti tilan. Kyläläiset olivat laittaneet pöydän notkumaan herkuista ja kahvia riitti kaikille. Kylän emäntänä toimi Päivi Riikonen, Mustjärven seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja. Päivi kertoi kylästä eli Mustjärvestä, jota ei kuulemma ole oikeasti olemassa. Kahviseuraksi saapui myös Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka Unon kanssa. Uno on Asikkalalle eli Suomen liikkuvimmalle kunnalle Urheilugaalassa 2018 ojennettu pokaali. Rinna toi kunnan terveiset Kyläkahveille. Järjestäjät olivat positiivisesti yllättyneitä ensimmäisten Kyläkahvien runsaasta osallistujamäärästä ja hyvästä hengestä, mikä Rientolassa oli havaittavissa illan aikana.

Kylien erikoispiirteet esiin Kyläkahveilla
Ennen kahveja oli halukkailla mahdollisuus tutustua lähellä sijaitsevan Kalkkisten Kultaisen Tassun laavureittiin. Aurinkoinen sää johdatti väen Peltomaanvuoren jylhiin maisemiin. Laavun vuoren laelle on suunnitellut ja toteuttanut paikallisoppaana toiminut Eero Lahnalampi. Kymenvirran rantamaisemissa maisemat puhuivat puolestaan ja Eeron kertoman mukaan ympäristön komeus on läsnä vuoden ympäri. Laavuja Kalkkisten Kultaisen Tassun reiteiltä löytyy useita ja reittejäkin on kaiken tasoisille.

Jatkoa seuraa
Maakunnallinen kyläyhdistys Päijät-Hämeen kylät ry jalkautuu jatkossakin kyliin järjestämään kylien kanssa Kyläkahveja. Tilausta yleiseen keskusteluun, vertaistuen hakemiseen ja ihmisten kohtaamiseen selvästi löytyy. Seuraavat Kyläkahvit juodaan Harjulassa, Vesijaon kylässä Padasjoella 18.5.2018 klo 18.00. Aiheena tuolloin on Kylien tapahtumat ja pääsemme kuulemaan Harjulassa pidettävän Nakukympin tarinaa idean synnystä tähän päivään. Kyläkahveille ovat tervetulleita kaikki: kyläläiset, kesäasukkaat, kylistä kiinnostuneet ja yleisesti kahvin ystävät. Nähdään Kyläkahveilla!