Avoimet Kylät -päivää vietetään jälleen lauantaina 9.6.2018. Koko Suomi on täynnä monipuolisia ja mielenkiintoisia tapahtumia. Päijät-Hämeen alueella on tarjolla yli 30 erilaista tapahtumaa ja koko Suomessa yli 500. Valtakunnallinen tapahtumapäivä osoittaa, ettei kylä ole suljettu maaseutuyhteisö vaan avointa yhdessä tekemistä ympäri Suomen.
– Kylätoiminta on Suomen monipuolisin kansanliike: yhdessä tehdään paikallisesti sitä, mitä kyläläiset haluavat. Kylätoiminta on joustavaa pop up -toimintaa, joka taipuu ajan vaatimukseen. Avoimet Kylät -päivä tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden lähteä katsomaan, mitä kaikkea maamme eläväisillä kylillä oikein on meneillään, kannustaa Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne.
Koko Suomen kyläpäivä
Avoimet Kylät on vuodesta 2015 järjestetty valtakunnallinen tapahtumapäivä, jona järjestetään kylätapahtumia sadoissa kylissä ympäri Suomen. Päivä raottaa kylätoiminnan monipuolista sisältöä koko kansalle ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua kyliin ajanvietto- ja asumispaikkoina.
Tapahtumajärjestelyistä vastaavat kylien aktiiviset ihmiset, yhdistykset, ja yritykset. Tapahtumaa koordinoi Suomen Kylät ry yhdessä maakunnallisten kyläyhdistysten ja paikoin Leader-ryhmien kanssa. Tapahtuman päiväksi on vakiintunut kesäkuun toinen lauantai.
Päijäthämäläinen tarjonta
Päijät-Hämeessä tarjolla on mm. sahtikilpailu Hollolan kirkonkylällä, Avoimet ovet Urajärven kartanolla, Rautatiepäivä Vierumäellä, villiyrttejä Orimattilassa ja paljon muuta.
Tapahtumat löytää helposti karttapohjan avulla, josta voi kohdennetusti tutustua päivän tarjontaan. Ennakkoon voi esimerkiksi suunnitella päiväksi kiertoajelun eri tapahtumiin.
Mukana olevat tapahtumat löytyvät www.avoimetkylat.fi/kylat-kartalla/
Lisätietoa:
044 712 4208
info(at)phkylat.fi
Comments are closed.