Ajankohtaista
elo 19

Etsimme osallistujia Kylätarinatyöpajoihin!

Asutko tai toimitko Heinolan kirkonkylällä, Pertunmaan keskustassa, Hartolan Rusissa tai Hollolan kirkonkylällä?

Kylätarinatyöpajoissa kylät pääsevät kehittämään kyläbrändiä tarinan avulla. Jokaisella kylällä on oma mielenkiintoinen tarinansa. Se pitää vain tuoda esiin korostamalla alueen ainutlaatuisia tekijöitä. Hyvä kyläbrändi auttaa matkailumarkkinoinnissa, vahvistaa kyläläisten yhteenkuuluvuutta ja auttaa uusien asukkaiden houkuttelussa alueelle. Heimohautomo järjestää tarinatyöpajat yhdessä LAMK:n kanssa. Jokaiseen työpajaan osallistuu väkeä kaikkiaan neljältä eri kylältä Päijät-Hämeestä ja Pertunmaalta. Osallistuvat kyläläiset voivat olla tavallisia asukkaita, yhdistysaktiiveja, yrittäjiä tai kunnan työntekijöitä. Tarvitsemme osallistujia 5-10 henkilöä/kylä.

1. Työpaja 2.10.2019 klo 16.30 – 20.00
– Perehtyminen tarinallistamiseen ja hyviin esimerkkeihin
– Vetäjinä Mikko Hiljanen Jyväskylän yliopiston Menestystä menneisyydestä -projektista
ja tarinoiden ohjaaja Hanna Koistinen Kirjakaaresta

2. Työpaja 6.11.2019 klo 16.30 – 20.00
– Tarina-aihioiden ideointi
– Kylätarinoiden konseptointi

Työpajat järjestetään Heinolan kirkonkylän Kyläpirtillä. Osoite on Vanhatie 34, Heinolan kk. Työpajoissa on tarjolla kahvia ja teetä sekä ruoka. Osallistuminen työpajaan on maksutonta. Lisätietoja antaa Joonas Karhinen puhelimitse 044 – 767 1314 tai sähköpostitse osoitteesta joonas.karhinen@paijanne-leader.fi.

Ilmoittautumiset