Ajankohtaista
loka 02

Haussa yhteisöllisyyden moniosaaja

Haussa yhteisöllisyyden moniosaaja
Onko teidän asuinalueellanne hyvä pöhinä? Haluatteko omaan kaupunginosaanne
tai kyläänne paljon positiivista näkyvyyttä? Päijät-Hämeen 2020 Vuoden Kylää
etsitään jo tänä vuonna, joten hakemuksia kannattaa ruveta valmistelemaan!

Vuoden Kylä on todiste toimivasta yhteisöstä, jolla on yhteinen tavoite ja suunta.
Yhteisöllisyys on upea mahdollisuus, joka ei ole itsestään selvyys, asuipa kylässä
tai kaupungissa. Kylissä tai kaupunginosissa yhteisöllisyys voi tulla esiin yhteisinä
projekteina, naapuriapuna tai yhteisten tapahtumien järjestämisenä, mutta sen ei
tarvitse olla mitään arkipäivästä toimintaa kummempaa. Pääasia on, että pidetään
huolta yhteisöstä ja välitetään muista ihmisistä sekä asuinympäristöstä.

Kaupunginosat mukaan
Vuoden Kylän etsiminen on vuosikymmenten perinne Päijät-Hämeessä. Voittajien
joukossa on kuitenkin vain yksi kaupunginosa.
– Nyt toiveissa on saada mukaan lisää kaupunginosia, koska ne eivät yhteisöllisyydessään
kylistä poikkea. Kertoo Päijät-Hämeen Kylien kyläaktivaattori Henna Pirkonen.
– Ehkä kilpailun nimi on harhaan johtava, mutta mielestäni kaupunginosat ovat kyliä
kaupunkien sisällä. Kylien ja kaupunginosien kohdalla parasta on erilaisuus! Kaikki on
hyvin persoonallisia, kiitos niissä toimivien ihmisten. Ja ilman ihmisiä ei olisi kyliä tai
kaupunginosia, Kyläaktivaattori Pirkonen jatkaa.

Vuoden Kylän valintakriteerit ja edut
Valintaperusteissa huomioidaan toiminnan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä,
uutta luovaa toimintaa sekä tulevaisuuteen suuntaamista. Suurimpana etuna on
isommassa mittakaavassa nähdyksi tuleminen.
Viime vuosina voittajakylän kunta ja paikallinen Osuuspankki on muistanut Vuoden Kylää
stipendillä. Lisäksi viime vuosina Vuoden Kylää on juhlittu Kyläkalaasissa. Maakunnallinen
kyläjuhla Kyläkalaasi nostaa esiin päijäthämäläisiä aktiivisia kyliä ja kyläaktiiveja. Kyläkalaasin
järjestää Päijät-Hämeen Kylät yhdessä Vuoden Kylän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi
Vuoden Kylälle on tarjolla näkyvyyttä yli maakuntarajojen, kun se osallistuu Suomen Kylät ry:n
valtakunnan Vuoden Kylä -kilpailuun.

Hakuaikataulu muuttuu
Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2020 -haku on auki marraskuun 2019. Hakemukset käsitellään
isomman raadin kesken joulukuun aikana ja voittaja julkaistaan 2020 vuoden alussa. Valitsijaraadissa
on mukana Päijät-Hämeen Kylien kyläjaoston jäseniä, Päijät-Hämeen liiton ja Heinolan kaupungin
edustajia sekä Pääsinniemi-Lauhjoen kyläläisiä tämän vuoden Vuoden Kylästä.
Lisätiedot Vuoden Kylän valinnasta ja aiemman voittajat löytyy Päijät-Hämeen Kylien nettisivuilta phkylat.fi.

Lisätietoja:
Päijät-Hämeen Kylät
www.phkylat.fi/vuodenkyla