Ajankohtaista
tammi 23

Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2020: Anttilanmäki, Lahti

Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2020:
”Kylä kaupungin keskellä”
Anttilanmäki, Lahti

Päijät-Hämeen 2020 Vuoden Kyläksi on valittu Anttilanmäki Lahdesta. Tiukan kisan voitto tuli
monimuotoisella ja innovatiivisella kylätyöllä urbaanissa ympäristössä.

Päijät-Hämeen Kylät starttasi 2020 Vuoden Kylän etsinnän alueeltaan etuajassa viime vuonna.
Näin Vuoden Kyläksi kruunattu kylä saa nauttia tittelistä koko vuoden. Valinta tehtiin yhteistyössä
Päijät-Hämeen liiton kanssa. Raadissa oli mukana myös kansanedustaja ja paikallismedian
edustajia sekä viime vuoden Päijät-Hämeen Vuoden Kylän Pääsinniemen-Lauhjoen edustaja.

Raadin perusteluissa nousi esiin vahva yhteisöllisyys ja kylätoiminta, joka ei välttämättä ole
itsestäänselvyys kaupunginosissa. Upean historiallisen miljöön säilyttäminen oli myös tärkeässä roolissa.

”Anttilanmäki on tehnyt kylätoimintaa näkyväksi urbaanissa toimintaympäristössä. Moni on
käynyt siellä tutustumassa ja saanut positiivista kiinnostusta kyliä sekä yhteistoiminnallisuutta kohtaan.
Anttilanmäen monet esimerkit toimivat myös maaseutuympäristössä, mutta kirittävät kaupunkien kyliä
kehittämisessä eteenpäin.” Perustelee Päijät-Hämeen liiton Vs. kehittämisjohtaja Juha Hertsi.

”Anttilanmäki on ajassa mukana ja on valmis tarttumaan uusiin haasteisiin. Vanha kulttuuriympäristö
tahdotaan säilyttää, mutta sisältöjä uudistamalla. Anttilanmäen kiertotaloussuunnitelma on kunnianhimoinen
ja tulevaisuuden positiivista näkemystä edistävä malli. Anttilanmäki on haluttu kumppani ja tulevaisuuden
testikylä.” Hertsi jatkaa.

Päijät-Hämeen Vuoden Kylää juhlitaan ja se palkitaan Kyläkalaasissa. Maakunnan kyläjuhla järjestetään
perinteisesti Vuoden Kylän kanssa yhteistyössä. Pääjärjestäjänä on Päijät-Hämeen Kylät ja mukana on
myös Päijät-Hämeen liitto. Kyläkalaasissa muistetaan myös muita maakuntamme aktiivisia kyliä ja
kyläaktiiveja. Yleisöäänestyksen kautta valitaan Päijät-Hämeen Vuoden Kylätapahtuma 2020
ja voittaja julkistetaan Kyläkalaasissa.

Lisätietoa:
Henna Pirkonen, kyläaktivaattori
info(at)phkylat.fi
0447124208
Päijät-Hämeen Kylät
Kustaankuja 2, 17200 Vääksy
www.phkylat.fi

 

Kuva: Lauri Heroja / Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry