Ajankohtaista
huhti 15

KYLÄRALLI 2020 ETÄNÄ

Päijät-Hämeen Kylät järjestää tänä vuonna Kylärallin ETÄNÄ!

Kylärallin kautta voi perheenä tutustua päijäthämäläisiin kyliin vaikka kotisohvalta.
Kyseessä on mobiilipeli, jota voi pelata kuka vaan ja ikärajoja ei ole. Kaikista mukavinta
peliä on pelata ryhmänä, perheenä tai muuna yksikkönä. Kylärallin kautta kaikki voi
tutustua kyliin ja oppia uusia puolia maakuntamme mahtavista kylistä. Peli aukeaa
Avoimet Kylät -päivänä 13.6.2020.

Kylärallissa heittäytyminen on valttia
Pelin tiimellyksessä voi heittäytyä leikkimään retkeä kyliin: auton voi kasata vaikka
keittiön tuoleista ja rattina voi toimia mikron kupu. Kuskiksi voi ryhtyä perheen kuopus ja
kartturina olla kuka vaan. Hurjastella ei kuitenkaan kannata, turvallisuus ennen kaikkea.
Kylärallissa pisteitä saa oikeista vastauksista, mutta myös heittäytymiskyvystä.
Palkintoja on tarjolla paikallisilta yrityksiltä. Palkintojen jako järjestetään myöhemmin.

Kylärallin sisältö rakentuu kevään aikana ja kaikkia halukkaita kyliä etsitään nyt
Päijät-Hämeen Kylien sivujen kautta. Haluamme saada ihmisiä virtuaalimatkalle kyliin
ja nyt on mahdollisuus saada näkyvyyttä omalle kylälle.

KYLÄT:
Kaikki halukkaat kylät voivat vielä ilmoittaa oman kylän mukaan.

ILMOITA KYLÄSI MUKAAN ERIKOISKOKEEN JÄRJESTÄJÄKSI TÄSTÄ

Tässä perustietoa kylärallista:

MIKÄ ON KYLÄRALLI?

– uudenlainen tapa maaseutumatkailla ja tutustua kylien omaleimaisuuteen leikkimielisen kisan lomassa

– peli aukeaa Avoimet Kylät -päivänä lauantaina 13.6.2020

– käytössä ActionTrack – pelaajille maksuton pelisovellus

– tavoitteena on saada perheet/pariskunnat/kotiporukat tutustumaan kyliin hauskalla tavalla

 

VASTUUHENKILÖ:

– vastuu kyseisestä erikoiskokeesta

– velvoitettu hoitamaan erikoiskokeen sisällön pelin organisoijalle ajallaan (kyläaktivaattori)

– vastaa erikoiskokeen sisällöntuotannosta

– tiedottaminen pelistä oman kylän kanavissa (nettisivut, some, ym.)

Toiveissa olisi, että kylä erikoiskoetta olisi ideoimassa useampi henkilö

ERIKOISKOE:

– alkuun info-osuus kylästä ja sen jälkeen kysymyskokonaisuus (maksimissaan 6 kysymystä)

– idea herättää ihmisten kiinnostus kyläänne kohtaan:
tavoitteena saada ihmisiä tutustumaan kyliin arjen normalisoiduttua

– info-osuuden ja kysymysten yhteyteen kuvat, jotta pelissä olisi visuaalisuutta, eikä vain kysymyksiä

– kaiken ikäiset osallistujat kannattaa huomioida kysymyksiä laatiessa

HUOM!
Kuvien olisi hyvä tukea kokonaisuutta ja olla selkeitä (näkyvät pelissä puhelimennäytöllä)

 

RALLITIIMIT:

– kirjautuvat sovellukseen pelin aukioloaikana

– innostetaan perheitä ja pariskuntia osallistumaan: iloista yhdessä tekemistä

– voi vinkata laittamaan keittiön tuolit auton järjestykseen ja sopimaan kuka on kuski,
kuka kartturi ja kuka hoitaa sovelluksen käytön (lukee infot ja kysymykset).
Rekvisiittaa kannattaa myös innostaa käyttämään ja heittäytymään peliin, kuin olisi maaseutumatkalla!

 

YHDESSÄ PÄÄTETTÄVÄT ASIAT  (kylät+kyläaktivaattori):

– aukioloaika: minkä aikaa peli on auki Päijät-Hämeessä

– ketä palkitaan eli mitä sarjoja otetaan (esim. tyyli, pistemäärä ja arvottu voittaja)

 

KYLÄAKTIVAATTORI:

– koordinointivastuu kylärallista

– erikoiskokeiden ideointiapua

– pelisovellus: tekninen toteutus

– tapahtuman yleinen tiedottaminen

– palkintojen kerääminen paikallisilta yrittäjiltä

HUOM!
Päijät-Hämeen Kylät maksaa pelialustan käyttöönoton, kylille ei tule maksua

 

Lisätietoa:
Henna, kyläaktivaattori
044 712 4208
info(at)phkylat.fi