Ajankohtaista
marras 02

PÄIJÄT-HÄMEEN VUODEN KYLÄ 2022

PÄIJÄT-HÄMEESSÄ ETSITÄÄN 2022 VUODEN KYLÄÄ

Puhaltaako teidän kylän väki yhteen hiileen? Onko teillä tekemisen meininkiä ja intoa kehittää omaa kylää? Nyt etsitään Päijät-Hämeen Vuoden Kylää 2022 ja hakemuksen voi jättää kaikki Päijäthämäläiset kylät ja korttelit marraskuun ajan.

Vuoden Kylän valintakriteerit ja edut
Valintaperusteissa painotetaan toiminnan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kriteerinä on olla innostava, uutta luova kylä, jolla on rohkeutta tulevaisuuden suunnittelussa. Viime vuosina voittajakylän kunta ja paikallinen Osuuspankki on muistanut Vuoden Kylää stipendillä.

– Voittajalle on tarjolla positiivista näkyvyyttä ja mahdollisuus nauttia yhdessä tehdystä työstä oman kylän eteen. Kertoo Päijät-Hämeen Kylien kyläaktivaattori Henna Pirkonen.

Vuoden Kylää juhlitaan Kyläkalaasissa, Päijät-Hämeessä kylien ja korttelien yhteisessä juhlassa. Kyläkalaasi nostaa esiin päijäthämäläisiä aktiivisia kyliä ja kyläaktiiveja. Kyläkalaasin järjestää Päijät-Hämeen Kylät yhdessä Vuoden Kylän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi Vuoden Kylälle on tarjolla näkyvyyttä yli maakuntarajojen, kun se osallistuu Suomen Kylät ry:n valtakunnan Vuoden Kylä -kilpailuun.

Hakuaikana marraskuu 2021
Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2022 -haku on auki marraskuun 2021. Hakemukset käsitellään isomman raadin kesken joulukuun aikana ja voittaja julkaistaan 2022 vuoden alussa. Valitsijaraadissa on mukana Päijät-Hämeen Kylien kyläjaoston jäseniä, Päijät-Hämeen liiton ja Asikkalan kunnan sekä edellisen voittajakylän edustaja.
Lisätiedot Vuoden Kylän valinnasta ja aiemman voittajat löytyvät Päijät-Hämeen Kylien nettisivuilta phkylat.fi/vuodenkyla

 

HAKEMUKSEN TIEDOT:
Hakemuksen pituus saa olla maksimissaan yksi A4 kaksipuoleisena. 

HAKEMUS TULEE LÄHETTÄÄ SÄHKÖPOSTITSE
viimeistään 30.11.2021 osoitteeseen info@phkylat.fi
Otsikoksi:
”Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2022 -hakemus”

Hakemuksesta tulee löytyä vähintään seuraavat tiedot:
– hakijayhdistys/-taho
– yhteyshenkilön tiedot (nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
– Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi esitettävä kylä/kaupunginosa
– perustelut miksi teidän kylä tai kaupunginosa tulisi valita Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi
– kylän/kaupunginosan asukasluku
– onko kylällä/kaupunginosalla voimassa olevaa kyläsuunnitelmaa tai vastaavaa
Hakemus tulee olla liitetiedostona sähköpostissa (muodossa .pdf tai .doc).


Päijät-Hämeen Vuoden Kylä on kylä/kaupunginosa, jossa kylätoiminta ja yhteistyö ovat esimerkillistä
.
Valinnassa tullaan käyttämään Suomen Kylät ry:n valintaperusteita, kuten:
– toiminnan suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys
– uutta luova toiminta
– tulevaisuuteen suuntautuminen
Erityisesti otetaan huomioon kylän kehittäminen laaja-alaisesti, avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen muun muassa kunnan kanssa sekä elinkeinojen edistäminen ja panos kylän palvelujen järjestämiseksi ja elinkeinojen edistämiseksi.

Voittaja julkaistaan heti vuoden 2022 alussa.

Lisätietoja:
www.phkylat.fi/vuodenkyla
Henna Pirkonen
Kyläaktivaattori
info(at)phkylat.fi
044 712 4208