Hankkeen avulla on kartoitettu kaikki Päijänne-Leader ry:n alueen yhteisöjen ylläpitämät talot ja tilat. Alueeseen kuuluu kuusi kuntaa: Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki, Pertunmaa ja Sysmä. Kaikkiaan kartotettuja tiloja oli 46, joista 40 päätyi esitteeseen ja nettisivuille. Esitteen ja nettisivujen ulkopuolelle jääneistä suurin osa oli muussa käytössä, eikä vuokraus ollut mahdollista.
Kaikista taloista ja tiloista on kerätty perustiedot, jotka on koottu esitteeseen ja nettisivuille.
Yhdistykset ja yhteisöt voivat käyttää esitettä ja nettisivuja talojen ja tilojen markkinointimateriaalina.
Osalle taloista on toteutettu hankkeen avulla keittiö-, remontti- ja pihasuunnitelmia.
Koulutuksia on hankkeen puitteissa pidetty muun muassa yhteistyössä toisten toimijoiden kanssa. Koulutusaiheina on ollut esimerkiksi perinnerakentaminen, tekijänoikeudet ja tarinoiden hyödyntäminen markkinoinnissa.
Keväällä 2017 toteutettiin opintomatka, joka suuntautui Pohjois-Viroon. Opintomatkalla tutustuttiin paikallisiin kylätaloihin ja yhdellä kylällä osallistuttiin halkotalkoisiin.
Kuvia koulutuksista ja opintomatkalta: